SPU levyjen käyttö eteisessä

Eteinen on tuon kantavan väliseinän takana oikella. Kuvassa koko on jo
koko eteisen katto eristetty ja koolausrimatkin ovat jo paikallaan. 

Talomme ylivoimaisesti huonoiten suunniteltu osa-alue on eteinen. Siinä on erilliset liian matalat kattotuolit, ulko-ovi tulee "väärään" suuntaan ja tila on ahdas. En tiedä miten kääntäisin nämä asiat voitoksi. Enkä oikein tiedä miten tähän pisteeseen on edes tultu. Kaippa ongelmana on liian ahdas tontti (yli 1200 m2), arkkitehti (ammattilainen), kustannusten pelko (no ei todellakaan) tai jokin muu (paperilla asiat näyttävät erilaiselta kuin luonnossa).

Liian matalat kattotuolit eivät vedä 50cm puhallusvillaa sisäänsä. Niimpä jouduin käyttämään SPU levyjä. SPU levyt maksoivat 9m2 tilaan yli 700 euroa. Loput 120 m2 maksoivat puhallusvillana reilut 2000 euroa. Ihanan kallista.

Minulla ei ole kuvaa noiden levyjen asentamisesta. Ihan ilman kommelluksia se ei nimittäin sujunut. Kävin ostamassa uretaania, leikkasin levyt kattotuoleihin sopiviksi, tekaisin taas sellaiset "wc-oven lukot" ja nostin levyt paikalleen.

Uretaania ruiskutellessani sotkin takkini. Ilma oli ilmeisesti pakastunut niin, että uretaanipurkin lupaama -5 pakkasta ei riittänyt, vaan aine oli ihan vetistä. Samalla kun sen suihkutti kattoon levyjen ja kattotuolien väliin, niin se valui alas hartioilleni.

Lopulta sain levyt kiinni pakkasen kestävällä uretaanilla. Heitin vielä kaikkien levyjen päälle vähän eksra villaa, koska pelkäsin, että puhallusvillamiehet eivät pääsisi niin pieniin rakoihin tunkemaan paineella sitä höttöä. Turha pelko. Se puhallusvilla menee joka paikkaan.

Liian kalliilla eristelevyillä sain homman onnistumaan ja eteisen eristämisestä ei tullut täysi fiasko. Tuo SPU levy on kyllä hyvää tavaraa. Sillä saa 25 cm eristepaksuudella saman efekstin kuin 50 cm puhallusvillalla. Kelpaa siis tällaisiin ahtaampiin paikkohin hienosti.

Aikaa tuon katon värkkäämiseen kyllä meni. Lopulta puuhastelin neljänä eri iltana sen kanssa. Onneksi ei ole kiirettä mihinkään. Vielä ei muuttaminen polttele. Seuraavana haasteena ja innoituksen lähteenä on lattian valaminen. Mutta sitä ennen on vielä muutama juttu tekemättä.

Seinien paperointi

Seinien höyrysulun piti olla yhtä täydellinen kuin katon höyrynsulku. Niimpä laitoin pojan töihin!

Oikeasti kuva on lähinnä vaan showta. En ole oikein saanut motivoitua lapsia vielä töihin. Kavereita ne onneksi on jo uuden kämpän tienoilta löytäneet, mutta työvoimaksi niistä ei vielä juuri ole. Vika ei ole lasten laiskuudessa, vaan minun heikossa motivointikyvyssäni.






Halusin saada seinät paperoitua ja höyrysulutettua mahdollisimman nopeasti, koska lattian valaminen alkoi jo kiinnostamaan. Päättelin niin, että seinät pitää olla valmiit, jotta papaerin voi sujauttaa lattialle tulevien styroksien väliin. Tämän ohjeen luin ekovillan eristysohjeista.

Seinien ekovilla x5 höyrynsulku papaerit pyrin laittamaan aina reilusti limittäin. Teippasin kaikki saumat ja niitin jäljet. Nyt säästin aikaa koolausrimojen asentamisessa. Tai siinä, että jätin ne asentamatta. Pelkkien paperien heitto seinälle ei ottanut kovin pitkään. Lattiavaluun valmistautuminen odotti!

Kaikki ylimääräiset villat olivat jatkuvasti tiellä. Yhden typerän tilausvirheen takia menetimme aikaa joka päivä, kun noita villoja piti siirrellä edestä pois. Muutekin työmaan siistinä pitäminen on haasteellista. Iltaisin kun touhuaa, niin niitä harvoja tunteja ei haluaisi käyttää siivoamiseen.

Onneksi homma kuitenkin eteni jouhevasti. Lopulta käytin aikaani kuutena iltana paperien asentamiseen. Viitenä iltana minulla oli appiukko kaverina. Sisätilojen ilme muuttui taasen kovasti. Harmaat villat vaihtuivat rumaan ruskeaan paperiin.

Tiilikaton latominen

Laitoin aluksi alimman rivin tiiliä paikalleen ja mittailin kuinka paljon niitä pitää halkaista, jotta ne saadaan sopivasti aseteltua.

Kattolappeita talossamme on yhteensä kolme. Tällaiselle yksinkertaiselle katolle tiilien latominen on kyllä helppoa. Lopulta vain yhdeltä reunalta piti halkaista tiilet, jotta ne saatiin nätisti sinne istumaan. Tässä halkaisuhommassa rälläkkä ja timanttilaikka osoittautuivat helpoksi yhdistelmäksi.

Räystään puolelle piti mestarin mukaan jättää hieman vapaata, jotta räystäälle tuleva pelti saadaan hyvin mahtumaan paikalleen. Paljon muuta tiilien latomisesta ei tarvinnut tietääkään.

Suosittelen kyllä jokaiselle tätä hommaa. Valmista pintaa syntyy todella nopeasti. Kattoruoteiden päälle tiilien asettelu on yksinkertaista ja vaivatonta. Ja muutaman tunnin jälkeen katolla olemiseen tottuu. Ruoteiden päällä kävely alkaa sujumaan kuin itsestään ja homma helpottuu sitä mukaa, kun valmista kattoa syntyy.

Naulailin kaikki reunalle tulevat tiilet mukana tulleilla nauloilla kiinni. Keskeltä en vielä naulaillut kovin paljoa, koska joudun osan tiilistä vielä irroittamaan.

Yhden aamupäivän uurastamisen jälkeen alkoi katto näyttämään jo katolta. Vaimo oli kyllä kaverina, niin hommahan hoitui nätisti. Kuvasta voi päätella kuinka suoraan tiilet tulivat. Kaippa ne on ihan ok. Niitä pitää vielä vähän purkaa, koska minulla ei ollut kattoturvatuotteita hankittuna. Joten lumiesteitä varten joudun sieltä täältä yhden tiilirivin nostelemaan pois. Silloin voi naulailla tiilet lopullisesti paikalleen.

Hyvällä suunnittelulla olisi tämäkin ollut vältettävissä, mutta minä en ilmeisesti osaa suunnitella näitä asioita. Eipä ollut hankkeen ensimmäinen eikä varmasti viimeinen virhe. Eiköhän ne tiilet sieltä irtoa myöhemminkin. Toivottavasti silloin on huumori tallella, niin jaksaa kiinnittää kattoturvatuotteet huolella.

Selkä mutkalle ja tiilipinot katolle

Selkää jomottaa vieläkin, mutta kyllä kannatti hommata nosturi ja nostella tiilipinkat katolle.

Alkuperäinen ajatus oli, että Kastellin kirvesmiehet laittavat kattohommat kuntoon, jotten korkeanpaikankammoisena tipahda ja taita niskaani.

Niska on ehyt, tippumisia ei tapahtunut ja tiilet ovat sekalaisissa pinoissa katolla. Säästöäkin syntyi hieman. Kastelli olisi ottanut reilusti yli 1000 euroa tiilien latomisesta. Nyt kuluja tuli vain reilu satanen nosturikustannuksia. Tosin vielä on edessa tiilin latomien paikalleen.

Kysyin mestariltani suosituksia näppäristä nosturimiehistä ja sainkin sopivan ajan nosturimiehen kanssa sovittua. Vielä kun muutama kaveri suostui tulemaan mukaan talkoisiin, niin homma alkoi hahmottumaan. Alkuun kyllä hieman hirvitti. En ollut koskaan edes nähnyt miten tiilet nostellaan katolle. Luotin kuitenkin siihen, että nosturimies tietää mitä on tekemässä ja osaa tarvittaessa auttaa.

Äiti ja anoppi huolehtivat kahvitarjoilusta. Me miehet hoidettiin tiilin pinoaminen.
Tarkoitusena oli nostaa aina kaksi tiilinippua jokaisen kattotuolin kohdalle ja joka toiselle ruoteelle. Homma oli kuitenkin sen verta hikistä ja tiilet raskaita, että tulos ei ollut ihan tasajako. Emme murehtineet kuitenkaan tätä vaan nostelimme tiilikasat niinkuin osasimme.